Image Slider


Se tunne kun tajuaa, että jouluun on vain viisi viikkoa. Suomalaisena joulu kun assosioituu talveen, pimeyteen ja kylmyyteen, ei Macaussa tule aina muistettua kyseisen juhlan lähestymistä. 25:ssä asteessa harvoin ajattelee joulua, vaikka ostarilla raikaisivatkin joululauluklassikot. Muutenkin ajankäsitykseni on erittäin kummallinen ja kerran meinasin ajatuksissani kysyä, mikä päivä Suomessa onkaan. Tuntuu vain, kuin elämä täällä olisi aivan eri ulottuvuudessa. En edes osaa määritellä, kuluuko aika mielestäni hitaammin vain nopeammin, se vain tuntuu kulkevan eri nopeudella kuin Suomessa. Hassua ajatella, että näissä molemmissa paikoissa joulu tosiaan on jo nurkan takana.


Koulun puolesta kalenterini on aivan täynnä joululoman alkuun asti. Huomenna on englannin suostutteleva puhe (??? persuasive speech :D), jossa pitää puhua 5+ minuuttia ilman mitään power pointtia. Lukiolaisena vihasin esitelmiä ja muuta julkista puhumista yli kaiken. Stressasin siitä koko kurssin jos tiesin tehtävän tulevan jossain vaiheessa ja jännitin erittäin paljon. Ulkomailla yleisesti harjoitellaan esiintymistä enemmän kuin Suomessa ja meidän koulussa ainakin joka kurssilla on yleensä vähintään yksi esitelmä luokan edessä. Hassua, että olen nykyään paljon itsevarmempi puhuja kuin ennen, vaikka joudunkin käyttämään vierasta kieltä.

Torstaina taas meillä on mukavasti tilastotieteen, tietokonetaitojen (en tiedä miten muuten suomentaisi) ja financial managementin testit. Sen jälkeen alkaa kolmen kurssin kurssiprojektien tekeminen ja pari pienempää juttua. Oletteko nähneet niitä opiskelijoiden hermoromahdusvideoita netissä? Älkää ihmetelkö jos jonain päivänä minä olen yhdessä niistä. Vaikeusasteessa ei ole mitään valittamista, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kaikkeen panostamiseen. Kahden viikon päästä alkavat loppukokeetkin.


Tällä viikolla meille saapui talvi. Tai no, talvi ja talvi kun asteita on edelleen 17-20 kellon ympäri. Macaulaisittain kaikilla oli tietysti kaulahuivit poskiin asti ja kevyttoppatakit päällä. Sitten näkyi myös pari, jolla oli vain varvastossut tai T-paita. Onneksi joulukuussa oli kuitenkin hyvinkin lämpimiä päiviä viime vuonna - en nimittäin ole valmis vielä sanomaan hyvästejä kesälle tai kesävaatteille! Tajusin oikeastaan juurikin tänään, ettei mulla edes ole hirveästi talvivaatteita Macaussa.

Postauksen kuvat on päiväretkeltä rajan taakse Zhuhaihin. Siellä käytiin varasto-tyyppisessä ruokakaupassa, jossa saa isompia määriä halvemmalla, leffassa ja arcadessa. Peliluola oli ensimmäinen laatuaan minulle ja vaikka äänimaailma olikin helvetllinen, oli siellä hauskaa. Kiinan puolella ihmiset käyvät ostelemassa vaikka mitä halvempien hintojen perässä ja varsinkin leffoihin monet menevät mieluummin Zhuhaihin, jossa lippujen hinnat ovat puolet halvemmat. En tajua, miten viime vuonna en hommannut Kiinan viisumia... Tai tajuan, koska olen laiska, mutta miten en tajunnut, kuinka monta ovea se olisi avannut?


Pahoittelut vähän tylsemmästä postauksesta, en vaan viime aikoina ole tehnyt hirveästi mitään koulujuttujen lisäksi :D

Pitkän pähkäilyn ja stressaamisen jälkeen olen vihdoin lyönyt lukkoon suunnitelmat joululoman toiselle puolikkaalle. Booking.comista on varattu hotelli, jota ei voi perua maksamatta koko hintaa ja lennot ovat myös pudonneet sähköpostilaatikkoon. Olen menossa Hoi Aniin, Vietnamiin. Yksin.

Hotellini vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä! (kuva: booking.com)

Matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo, kuten alempana olevasta taulukosta voi hieman aavistaa (kyllä, minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa ja/tai todellinen pakkomielle suunnittelemiseen). Perheeni on tulossa viettämään joulua ja uutta vuotta Macauun/Hong Kongiin, minkä jälkeen halusin lähteä reissaamaan, mielellään johonkin lämpimään. Ongelmana oli se, että Suomessa lomat loppuvat kaksi viikkoa aikaisemmin kuin minulla ja näin kellään Suomesta ei oikein ole aikaa lähteä Aasiaan asti, eikä ole mitään järkeä maksaa niin suurta summaa viikon matkasta. Macaussa taas ainut kaverini, joka olisi halukas matkustamaan, on menossa Eurooppaan koko lomaksi. Koska yksin matkailun kynnys on jo kerran ylitetty, en antanut seuran puuttumisen haitata.


Suurin ongelma oli kohteen valinta.  Aasia on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, mutta kaikkiin en uskaltaisi lähteä yksin, jotkut haluan kokea läheisen kanssa ja joihinkin lennot ovat liian kalliit - jopa Hong Kongista. Ensimmäinen valintani oli Bali, josta siirryin kohti Taiwania ja Japanin paratiisisaaria vain hylätäkseni ne, koska lämpötilat ovat liian kylmiä omaan makuuni. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni tietäen, että pian missään ei olisi mitään hotelleja vapaana. 

Lennon hyvän ajankohdan ja halvan hinnan takia päädyin Phukettiin. Varasin kivan hotellin, mutta jostain syystä matka ei innostanut. Aloin katselemaan muualle. Da Nangia olin miettinyt alusta asti, mutta siellä ei ollut mitään inspiroivia majoituksia ja kun rima on jo korkealla kevään Pattayan täydellisen hotellini takia, OK hotellitkin vaikuttivat huonoilta. Onneksi keksin kurkata Hoi Anin puolelle ihan vain tylsyyksissäni - sieltä nimittäin löytyi juuri se mitä olin hakenut: turvallinen paikka, kulttuuria, lämpöä, rantaa ja sellainen hotelli, jossa voi viettää koko päivänkin ultimaattisen rentoutumisen tarpeessa.

Menopaluu-lennot sain n. 90€:lla, mutta koska perheen kanssa haluan olla viimeiseen asti ja heidän lentonsa lähtee 2.1. keskiyön aikoihin, tulen viettämään yön lentokentällä. Kokemus kai sekin :D Hotelliin ei olisi järkeä mennä kun en ehtisi siellä olla paria tuntia enempää ja näin säästän aika sievoisen summan, Hong Kongissa kun ei tosiaan ole mitään ihan halpoja majoituspaikkoja. Kokonaishinta matkalleni (lennot + majoitus kymmeneltä yöltä aamupalan kanssa) on hieman alle 300€, aika hyvin, eikös?


Vietnamissa olen käynyt perheen kanssa kolme vuotta sitten (siitä kuvat). Silloin olimme Ho Chi Minh Cityssä/Saigonissa ja Phu Quocin saarella. Hoi An sijaitsee Keski-Vietnamissa ja maisemiltaan on siis täysin uusi paikka. Vaikka alkuperäinen ajatukseni olikin mennä käymään jossain uudessa maassa, tuntuu Vietnam ja Hoi An parhaalta ratkaisulta. Innostus on jo huipussaan.

Viime soolomatkalla en tehnyt oikeasti mitään, enkä itselleni sellaisia tavoitteita ollutkaan asettanut. Tarkoituksena oli enimmäkseen tauko koulustressistä. Tällä kertaa aion tehdä ja nähdä. Hotellilta saa vuokrata pyöriä ilmaisiksi, vanha kaupunki on must ja Google Mapsiin olen jo tallentanut niin monta ravintolaa, etten niissä kaikissa varmaan ehdi matkan aikana syödä. Löysin netistä myös aivan mahtavan tour-yrityksen, jossa retket tehdään nuorten naiskuskien mopojen kyydissä. Paketteina oli perus turrekierrosten lisäksi mm. charity, local street food ja karaoke. Bongasin jo neljä sellaista, joihin olisin heti nyt valmis lähtemään mukaan :D

Mutta mitäs te siellä ruudun takana, onko joku käynyt Hoi Anissa? Otan mielelläni vastaan kaikki suositukset, kokemukset, sun muut!

Vietnam 2014 ja hämmentynyt tuima ilme :D
Kertalippu metroon

Hong Kongista matkamme jatkui Shenzheniin, jossa kävin lokakuun alussakin. Saatuani multiple entry -viisumin Kiinaan, olen alle kahdessa kuukaudessa käynyt siellä jo neljä kertaa ja mielelläni olisin hyppimässä rajan taakse harvasen viikonloppu.

Tällä kertaa meitä oli tosiaan matkassa viisi ja yövyimme Kinin perheellä Shekou-kaupunginosassa. Hänen perheensä on klassisen kiinalaisen perhemallin mukainen, jossa ydinperhe ei rajoitu vanhempiin ja lapsiin. Heillä asuu "ydinperheen" (perheessä kolme lasta, joista kaksi asuu ja opiskelee Macaussa ja nuorin on "luokkaretkellä" Australiassa tällä hetkellä) lisäksi ainakin äidin sisko lapsensa kanssa, setä (?), toinen täti (?) ja mahdollisesti mummo. Tupa oli siis lievästi sanottuna täynnä meidän saapumisemme johdosta. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin. Kiinassa perhe on hyvin laaja käsite ja mitä enemmän läheisiä on, sen parempi.

Kinin "pikkusiskolle" (suomalaisittain serkku) meidät kaverukset esiteltiin isosiskoina. Itse olin Vera jie jie, mutta hyvin usein pikku-Lola sanoi minua "ying yu jie jie":ksi, eli enkkusiskoksi :D Välillä taas olin Dora jie jie, koska nimeni meni sekaisin Seikkailija Doran kanssa hahah.

Saatiin ilmaisiksi tummanliila huulipuna ja pitihän sitä kokeilla... Kaikkien :D
(yritettiin poseerata edgysti)

Kaverit ja jopa Kinin isosisko Fiona ovat kaikki painostaneet minua ikuisuuden leikkaamaan hiukseni ja varsinkin Fiona on aina minut nähdessään, ja välillä Kinin välityksellä, kysellyt "are you ready?". Postasin jopa instagram-storyyn pari viikkoa sitten kyselyn siitä, pitäisikö minun leikata hiukseni. Olen pohtinut tätä vakavasti siitä kesästä asti kun olin muuttamassa Macauun. Sitten yhtenä päivänä Kini ilmoitti varanneensa minulle ajan hyvään kampaamoon, jossa tuntee omistajan/tunnetun kampaajan. Eipä siitä enää voinut kieltäytyä. Tulisin vihdoin menemään kampaamoon ensimmäistä kertaa Aasiassa.

Heti seuraavana päivänä Shenzheniin saapumisesta ajoimme WH·TE-kampaamoon, joka sijaitsee myös Shekoussa. Omistaja/pääleikkaaja otti meidät heti vastaan ja alkoi tutkiskella hiuksiani. Halusimme kuulla, mikä hänestä sopisi minulle parhaiten. Onnekseni kuulin hyvät uutiset siitä, ettei pituutta oteta hirveästi pois.

Yhteensä koko rumbassa meni kiinalaiseen tapaan ikuisuus. Siis oikeasti, 3,5h. Hintaa kyllä oli vain n.35€ (sis. pitkä päähieronta, leikkuu ja kaikki liiba laaba, ja tietystikin tämä oli huippukampaamo). Välillä kampaaja meni palvelemaan uusia asiakkaita, minkä aikana istuin yksin odottelemassa tai sitten toinen kampaaja tuli auttamaan vain lähteäkseen itsekin jonkun toisen luokse. Ilmeisesti tämä on täysin normaalia hyvässä kampaamossa, kaikki kun haluavat saada hiuksensa leikatuksi parhaan käsissä. Henkilökohtaisesti minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kuka niitä saksia käsittelee, kunhan pääsisin päivässä eteenpäin :D Varsinkin loppu oli erittäin turhaannuttava kun istuin paikoillaan puoliksi kiharrettujen hiusten kanssa. Miksei joku harjoittelija vain voisi tehdä niitä loppuun, en tarvitse jotain tunnettua kampaajaa kiharrukseen!

Kampaamossa oli todella mielenkiintoinen hierarkia, jollaista ei Suomessa nää. Pääleikkaaja ei tietystikään pessyt asiakkaiden hiuksia vaan sen tekivät alempistatuksiset henkilöt. Pesun jälkeen pääleikkaaja leikkasi hiuksiani. Tarpeetonta hiusten osiota ei laitettu pinneillä pois tieltä, vaan oppipoika piteli niitä kädellään tekemättä muuten mitään, hän ei koskaan saanut itse saksia käsiin. Myöhemmässä vaiheessa tuttu oppipoika ja joku kolmas alempiarvoinen (, mutta korkeammalla kuin oppipoika) seisoivat mestarin vieressä ja vain tarkkailivat hänen työtään. Tapahtumat voi nähdä alla olevasta kuvasarjasta (kyllä, otin itsestäni hävyttömästi selfieitä kaikkien edessä :D).


Ikuisuuden paikallaan istumisen tulos ja alla kaksi vertauskuvaa kesään. Ero ei tosiaan ole mikään maailma tärisyttävä, mutta olen tyytyväinen. Hiukset näyttävät terveemmiltä, eivätkä takkuunnu yhtä helposti (hiukseni menevät takkuun viidessä minuutissa, vaikka istuisin paikoillaan). Muutenkin on kiva saada vaihtelua, vaikka se olisikin minimaalista. Mitäs te tykkäätte?


Shenzheniin lähtiessämme päätavoitteemme oli koko ajan mennä kuvaukselliseen kahvilaan. Sellainen löytyi jonkinmoiselta taidealueelta (tuli mieleen Pekingin 798). Kahvilan nimi on Dreamiya ja se on kuvien ottamisen taivas. Kaikki terassista sisustukseen ja herkkuihin olivat täydellisiä kuvaamiseen, eikä hintakaan ollut teemaan verrattuna yhtään paha, yksi kakku maksoi 48-58Y, eli 6-8€. Hattarajuoman ja kakun kanssa itselleni kokonaishinta oli n. 12€.

Pinyinillä sijainti on: hua qiao cheng chuang yi wen hua qu

Kuvia taidealueelta:

Tekstissä lukee jotain tämän tyylistä: anteeksi, en maalannut sitä onnistuneesti


Yksi asioista, jonka aasialaiset taitavat paremmin kuin ketkään muut, on kuvien ottaminen. Kaverini bongaavat mitä hienompia kuvauspaikkoja ja osaavat poseerata todella kivasti ja uniikisti. Meillä meni joissain paikoissa ikuisuus kun jokainen vuorotellen meni kuvattavaksi hah. Kaiken lisäksi Kiinassa ja varmaan Aasiassa muutenkaan ei tarvitse yhtään häpeillä kuvattavana olemista, ei kavereiden tai ohikulkijoiden takia.

Kahdesti Shenzhenissä liikkuessamme, tuli ammattikuvaaja pyytämään meistä kuvia. Nämä kuvat sitten mahdollisesti päätyvät katumuoti-appeihin tai kuka tietää minne ja parhaimmillaan ne lähetetään itselleenkin. Pekingissä törmäsin monesti samaan ilmiöön, mutta sieltä en koskaan nähnyt kuviani missään, saati sitten saanut niitä itselleni, vaikka luvattiinkin. Nyt kaverit ovat osanneet pyytää niiden perään kiinaksi ja saatiin jo toiset itsellemme (ei kivoja). Paremman kuvaajan, joka työskentelee kavereiden tuntemalle appille, kuvia odottelemme vielä.


Viimeisenä iltana lähdettiin Seaworld-alueelle, joka on tunnettu baareistaan ja kansainvälisistä ravintoloista ja onkin suosittu ulkomaalaisten keskuudessa. Me emme kuitenkaan lähteneet juomiskelemaan vaan karaokeen, joka kiinalaisittain on nimeltään KTV. Tämän KTV paikan nimi on 品秀 KTV (pinyinillä pin xiu) ja olimme siellä melkein viisi (!!!) tuntia. Taisimme olla ainoat asiakkaat loppua kohden, koska oli sunnuntain ja maanantain välinen yö. Ainakin kun kävin vessassa, käytävällä raikui vain meidän huoneesta tuleva musiikki.

KTV eroaa suomalaisesta karaokesta siinä, että jokaiselle porukalle on oma yksityinen huoneensa. Sinne voi tilata ruokaa ja juomaa ja vaihtaa valoja hämärästä värikkäseen valoloisteeseen. Hinta voi olla hyvinkin edullinen, varsinkin päiväsaikaan. Joskus kadulla olen nähnyt jopa "pika-KTV":tä, eli puhelinkopin tapaisia koppeja, joissa on karaokelaitteet. Kiinalaiset rakastavat KTV:tä ja minusta tuntuu, että jokainen kiinalainen on keskivertoa parempi laulaja.

Tietokoneelta löytyy melkein kaikki länkkäribiisit, mutta enimmäkseen kaverini halusivat laulaa kiinalaisia klassikkoja. Pääsimme toki myös bailaamaan Despaciton (nopea espanja kieltä osaamattomien kiinalaisten lausumana kuulostaa muuten erittäin mielenkiintoiselta haha) ja Bruno Marsin tahtiin. Bruno Mars on muuten tulossa keikalle Macauhun keväällä, mutta me ei oltu tarpeeksi nopeasti liikkeellä ja kaikki liput myytiin loppuun hetkessä...

Viimeinen herätti mielenkiintoni :D En kyllä tilannut

Kaiken kaikkiaan matka oli todella onnistunut, vaikka jouduinkin jakaa huoneen porukan yökyöpelin kanssa ja usein nukahtamaan valojen ollessa päällä ja ihmisten puhuessa. VPN:ni ei toiminut kertaakaan Kiinan puolella, vaikka viimekäynnillä se toimi moitteettomasti. Oli aika vaikeaa kun ainut toimiva some oli Wechat ja ainoat kaverit, keille siellä kommunikoin olivat kanssani samassa paikassa.

Ruokaa tuli syötyä varmaan kolminkertainen määrä normaalista, missä ei sinällään ole yhtään mitään pahaa. Aasiassa jokainen tuntuu olevan "foodie" ja kaverini ovat aina etsimässä hyviä ravintoloita. Hong Kongissa esimerkiksi söimme japanilaista bbq:ta, jossa yhtä tiettyä lihalaatua todella ohut siivu maksoi 5+€. Ihan hyvä, että minulle hinta kerrottiin vasta jälkikäteen, koska muuten olisin varmaan pihistellyt ja missannut upean makuelämyksen.

Olen todella kiitollinen siitä, että olen tutustunut, vieläpä hyvin, paikallisiin ihmisiin, joiden kautta pääsen näkemään ja kokemaan asioita, joita moni expat, eikä varsinkaan turisti näe. Esimerkiksi kiinalaisessa perheessä yöpyminen on todella spesiaali kokemus. Kinin äiti kutsui meidät käymään kotikyläänsäkin ja toivon totisesti, että matka toteutuu!


Back to Macau!


Ja kun tajuat, että kello on melkein 23, olet edelleen satamassa ja seuraavana päivänä koulu alkaa 8:30