Shanghain Disneylandissa

perjantai 3. maaliskuuta 2017




En ole koskaan käynyt Disneylandissa, minkä takia aloinkin suunnitella matkaa Shanghaihin Kiinalaisen uuden vuoden juhlintojen jälkeen heti kun kuulin tästä maailman uusimmasta Disneylandista. Kiinalaisen uuden vuoden loma ei ole mikään paras valinta huvipuistokäynnille, mutta meillä ei ollut hirveästi vaihtoehtoja. Niinpä ostimme liput junaan ja Disneylandiin ja varasimme hotellin, kaiken aika viime tinkaan. Onneksi lippuja oli puistoon vielä jäljellä - samalta viikolta ainakin kaksi päivää oli nimittäin etukäteen myyty loppuun!


Kuuden tunnin junamatkan, melkein tunnin taxijonotuksen ja saman pituisen taximatkan jälkeen saavuimme hotellillemme. Yövyimme kolme yötä Novotel Shanghai Cloverissa, joka sijaitsi vain pari kilometriä Disneylandista ja jonne hotellilla oli ilmainen shuttle bus puolen tunnin välein. Sijainti oli loistava vain Disneylandin puolesta, sillä ensimmäisenä iltana kun halusimme nähdä Bundin, meni taximatkoihin tunti (emmekä edes ajaneet Bundille asti) ja hintaa tuli päälle 20€/suunta, joka on siis todella kova hinta Kiinassa. Hotellin läheltä kyllä kulki metro, mutta me emme jaksaneet alkaa sillä säätää.

Dumbo <3


Lauantaina suuntasimme 9:30 bussilla Disneylandiin. Asteita oli vain noin 10 ja taivas oli sadetta lupaileva. Puisto ei ollut aivan tupaten täynnä, kuten olin pelännyt, mutta olihan se täynnä. Tuli flashbackit Hong Kongin Ocean Parkiin Halloweeninä, jossa myös piti jonottaa kaksi tuntia päästäkseen laitteisiin. Suomalaiselle tämä on aivan järkyttävää ja miten olen koskaan valittanut Linnanmäen jonoista?? Ne eivät pahimmillakaan ole yhtään mitään verrattuna Aasian jonoihin.

Ja pahin asia aasialaisissa, tai no tarkemmin sanottuna kiinalaisissa, huvipuistoissa ovat ohittelijat. Maalta kotoisin olevat ihmiset eivät syystä tai toisesta koe jonottamista tarpeelliseksi, vaan punkevat pienimmästäkin kolosta vain päästäkseen hieman eteenpäin. He tuskin tajuavat, että tämä ei ole mikään metrotunnelissa kävely (ei sillä, että maalaiskylissä on metroja..), jossa jokainen valitsee oman kävelytemponsa ja metrot kulkevat jatkuvasti ihmisten kanssa tai ilman. Nämä ohittelijat olivat useammin aikuisia kuin lapsia ja jopa miesporukka saattoi röyhkeästi ohitella kahden ja puolen tunnin jonossa. Ihan kuin me muut vain olisimme niin laiskoja, että valitsemme seisoa paikoillamme.. Huoh. Pari kertaa meni hermot kunnolla ja sitä oppi laittamaan käden seinää vasten, ettei kukaan vain menisi ohi. Yhdessä jonossa pikkutyttö yritti oikein kontata meidän ohitsemme (ja kutsua sitten muun porukkansa luokseen myöhemmin) ja päädyin oikein sanomaan vahvasti "no" pariin kertaan, mutta heti aitojen ollessa hieman leveämmällä, suihahti koko porukka ohi. Onko oikeasti niin kiire siihen vuoristorataan..?

Tietystikin enemmistö osasi jonottaa, mutta jokaiseen jonoon taisi osua aina yksi ohittelijaporukka. Ja kaikille niille, jotka luulevat kaikkien kiinalaisten olevan tällaisia huonokäytöksisiä, tiedoksi: vain kouluttamattomat maalaiset käyttäytyvät näin. Kaupunkilaiset ovat aivan kuten mekin. Joskin eivät välttämättä kohteliaasti anna sinun mennä ensin sisään bussiin tai metroon jos satutte samaan aikaan ovensuulle.

Yhdellä kadulla oli kiinalaiset horoskoopit Disney-hahmoin tehtyinä. Olisi pitänyt ottaa jokaisesta kuva, niin kiva idea!


Satuimme ihan sattumalta paraatin luokse ja olipa hyvä sattuma, sillä tämä oli yksiä niitä Disneyland-kokemuksia, jotka halusinkin kokea. Länkkärinaisen esittämä Rapunzel bongasi minut yleisöstä ja viittoilimme toisillemme innoissaan blondeista hiuksista haha. Tästä inspiroiduin ajattelemaan, kuinka hauska kesätyö olisi olla joku Disneyprinsessa. "Yiqi women kuaile", yhdessä olemme iloisia (paremman käännöksen puutteessa) raikasi kajareista kun ohi meni paraatilavoilla hahmoja mm. Frozenista, Nemoa etsimästä, Dumbosta, Tikusta ja Takusta, Toy Storysta ja Mulanista.

Shanghain Disneylandissa ollaan panostettu kiinalaisuuteen ja monilla hahmoista oli esimerkiksi perinteiset vaatteet päällä, mikä oli minusta todella hauskaa. Kaikki show't olivat kiinaksi ja ravintoloista sai pääasiassa kiinalaista ruokaa (olipas muuten hintavat ja pienet annokset..!). Kiinassa Disneyllä ei ole samanlaista paikkaa ihmisten lapsuusmuistoissa, joten rahavirran takaamiseksi pitää tehdä puistosta kiinalaisille mieleinen. Olin melkein järkyttynyt kun poikaystäväni ei tiennyt Disney-tarinoita! Meille länsimaalaisille on Disney on niin itsestäänselvyys.

Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän laitteita Disneylandissa loppujen lopuksi oli. Daven mukaan tämä yksilö on paljon kaupallisempi kuin Pariisin, Tokion ja Hong Kongin puistot, joissa hän on aiemmin käynyt. Ravintoloita, kauppoja ja mm. korvia myyviä pikkukojuja oli paljon, mutta kiinnostavat laitteet loppuivat melkein kesken. Lempparissamme, Tronissa, kävimme kahden päivän aikana n. 5 kertaa. Tron oli todellakin paras laite ja youtube-kartoituksen jälkeen tämä ei ole vain meidän mielipiteemme. Muita hyviä laitteita olivat Gold Mine ja Pirates of the Caribbean. Löysimme myös Alice in Wonderland -puiston, joka oli todella hieno, eikä sinne tarvinnut jonottaa. Suurin virheemme oli jonottaa _3_ tuntia Soaring over the Horizon, joka kesti n. 5min ja siinä käytännössä vain "lennettiin" (= istuttiin ilmassa ja video meni ohi) maailman nähtävyyksien yli. Hieno kokemus vieressä olevalle maalaisperheelle, mutta jos olet matkustellut hiemankin, voit jättää tämän välistä.


TOP-VINKIT DISNEYLAND SHANGHAIHIN:

1. Kun saavut puistoon, mene heti lempi "maahasi" tarkistamaan, mihin aikaan sinne jaetaan fast passeja. Ei ole parempaa fiilistä kuin päästä fast passilla kahden tunnin jonon ohi. Fast pass -aika kestää vain tunnin, joten muista myös käyttää lippusi kun sellaisen olet saanut!

2. Pidä huolta, että näet paraatin. Se on todellinen Disney-kokemus.

3. Harkitse vakavasti ostaa kahden päivän lippu. Pitkien jonojen ja ison puiston takia tuskin ehdit nähdä kaikkea haluamaasi yhdessä päivässä - me emme nähneet kaikkea edes kahdessa päivässä! (Emme kyllä ikinä olleet loppuun asti). Hyvä idea on myös laatia sotasuunnitelma, jossa kaikki halutut laitteet ovat loogisessa järjestyksessä ja näin ei mikään must-laite unohdu vahingossa.

4. Micky Avenuella on karkkikauppa, jossa on kivoja ja kuvauksellisia tikkareita, cupcakeja ja candy appleja! Itse löysin tänne vasta kun olimme toisena iltana kiirehtimässä bussille :(

5. Tuo mukana pientä evästä, jota voi syödä jonossa. Kuinka kateellinen olinkaan kaikille, jotka olivat tajunneet tämän, eivätkä kuolleet tylsyyteen tai nälkään parhaimmillaan 2,5h:n jonotuksessa.


Disneylandissa käyminen oli minulle kerran elämässä -juttu ja vaikka lempparihahmot eivät kävelleetkään kaduilla vastaan, oli kokemus mahtava. Minnin korvat ovat hyvässä tallessa, joskus houkuttelisi nimittäin käydä Tokion Disneylandissakin. Se on kuulemma kaikkein paras Disneyland ja siellä osataan jonottaakin. Ehkä jonain päivänä...
Post Comment
Lähetä kommentti