Image Slider


Kolme viikkoa lukemista ja seitsemän koetta. Voinko uskoa todeksikaan, että enää ei tarvitse kaivaa muistiinpanoja esiin ja päntätä koko päivää? No en voi, mutta mielelläni totuttelen tähän vapauteen. Ensimmäinen vuosi yliopistossa (vaikka Suomessa tämä kai nyt olisikin AMK) on ohi! Selvisin elossa uuteen kaupunkiin sopeutumisesta, uusien kavereiden löytämisestä, koulun aloittamisesta, neljästätoista loppukokeesta, liian monesta projektista ja esitelmästä ja englanniksi elämisestä. En ole eläissäni kokenut samanlaista olen ansainnut loman -fiilistä kuin IFT:ssä. Koulun sisäpiirivitsi onkin, että lyhenne tulee "I feel tired":stä.

Seitsemästä kokeesta viisi meni loistavasti, mutta matikan ja accountingin tuloksia odotan pelon sekaisin tuntein. Varsinkin accounting-kurssi olisi aivan kamala uusia kun joutuisi tehdä super vaikean projektin kokonaan uudestaan ja vieläpä tuntemattomien, mahdollisesti heikko-englanninkielisten, kanssa. Sormet ja varpaat ovat ristissä, että pääsen läpi.

Kirjoitin aiemmin kesäharjoitteluhaastattelusta ja kuinkas kävikään? Postauksessa sanoin, kuinka hyvä fiilis haastattelusta ja jäi kuinka varmaan jokainen hyväksytään. Eipä hyväksytty. Sähköpostiin kolahti "we regret to inform you" -viesti ja siinä vaiheessa ei kyllä hirveästi naurattanut - varsinkin koska ainoa toinen hylätty oli mokannut haastattelun aivan täydellisesti ja kertonut kuinka ei ole hyvä puhumaan ihmisille, eikä vieläkään tiedä luokkalaistemme nimiä (miten meni niin kun omasta mielestä, varsinkin kun haettiin myyntityöhän..?).

Meni kuukausi, enkä kuullut mitään uudesta työpaikasta. Lopulta sain uuden yrityksen nimen ja sanottiin, että he ottaisivat yhteyttä. Kaksi viikkoa kului, eikä kuulunut mitään. 1.6., eli aloituspäivä alkoi lähestyä hätäännyttävän nopeasti, joten laitoin koululle viestiä. Monen säädön, sähköpostin ja puhelun jälkeen selvisi, että yritys on jo soittanut minulle, mutten vastannut. No ei kyllä tod ole soittanut kun olen ollut kännykkään liimattuna ihan vain siksi etten missaisi puhelua. Loppujen lopuksi asiat selvisivät ja haastattelu olisi jo heti seuraavana päivänä. Paineet olivat kovat, koska jos en tätä paikkaa saisi, uutta tuskin ehtisi löytymään ja joutuisin tehdä harjoittelun ensikesänä (+ tänä kesänä en enää mitenkään löytäisi kesätyötä Suomesta ja lennotkin on jo ostettu heinäkuun alkuun).

Kuinka huokaisinkaan onnesta kun paikalle saapuessani oli vastassa rento portugalilainen nainen, joka heti ilmoitti, ettei tämä olisi haastattelu vaan tapaaminen, jotta tutustuisimme toisiimme. Hän puhui koko ajan "sitten kun olet töissä" -tyylillä ja sanoi ilmoittavansa aikataulustani ennen ensimmäistä päivää. Koululta ei ole tullut virallista hyväksyntää (en tiedä pitäisikö sellainen edes tulla), eikä aikatauluakaan ole näkynyt vielä (haastattelusta on kyllä vasta yksi kokonainen arkipäivä ja työnantaja kuulemma erittäin kiireinen), mutta eiköhän paikka ole aika varma. Olin ainoa hakija ja he ovat lupautuneet ottamaan yhden harjoittelijan. Ilman aiempaa huonoa kokemusta olisin 100% varma paikasta, mutta nyt säästän yhden prosentin skeptismille. Sanottakoon silti: kesäharjoittelu, täältä tullaan! Ja kuukauden päästä voin sanoa samaa Suomelle. Minne aika oikein katoaa niin nopeasti?


Kaverin poikaystävä ikuisti sumuisella kuvalla, kuinka nukahdimme kaikki tauolla pänttäyksestä.
 
En voi uskoa, että olen opiskellut täällä jo kokonaisen lukuvuoden. Vastahan muutin Macauhun, enkä edes osannut mennä koululle, mutta nyt sieltä jo viimeisen kerran kävelin ulos koulupuku päällä. IFT:ssä vain ykkösluokkalaisilla nimittäin on koulupukupakko ja viimeisillä viikoilla meillä on vain kokeita ja niihin saa pukea mitä haluaa. Tai no, on vapaallekin pukeutumiselle rajoituksensa. Kaverini järkyttyi kun sanoin, että 1) Suomessa ei ole koulupukua edes ala-asteella ja 2) kouluun voi oikesti pukeutua miten haluaa, oli se sitten college-jumpsuit tai napapaita ja minishortsit. Ja saa meillä Macaussa sitten sentään pukeutua rennommin kuin mitä USA:sta on kuullut.
 
Arvattavasti, viimeinen koulupukupäivä oli luokkalaisilleni varsinainen juhlahetki, sillä he vihdoin vapautuivat tästä traditiosta pukeuduttuaan koulupukuun tarhasta asti. Kaikki ottivat kuvia kavereidensa kanssa ja joistain näistä otoksista saattekin nauttia tämän postauksen kuvituksena haha. Muutenkin ihmiset innostuivat ottelemaan kuvia opettajiensa kanssa kurssien loputtua, mikä minusta oli vähän huvittavaa. WeChatissa (= whatsapp & facebook & kaikki mahdollinen) näin, että jotkut jopa ottivat selfietä eläin-filttereillä opettajien kanssa!

Tabi, Minä, Christal, Helga ja Kini

Tässä semesterissä minun kurssini olivat: japani, englanti, introduction to tourism services, organizational behavior, E-commerce, managerial accounting ja business maths. Kaksi viimeistä ovat pitäneet huolen siitä, ettei jakso ole mennyt lähellekään yhtä hyvin kuin syyslukukausi. Minä typerys vielä luulin, että tykkäisin molemmista kursseista, Suomessa kun sain matikasta aina 8-9 ja tykkään järjestellä asioita. Aasialainen matikka ei kuitenkaan ole lähelläkään suomalaista. Siis ihan oikeasti, en ole varmaan koskaan itkenyt minkään kurssin takia yhtä paljoa.. :D Pienet sivulaskut, jotka vain avustavat uudessa laskutavassa, eikä niitä opeteta, ovat minulle aivan tuntemattomia ja aivan uskomattoman vaikeita. Jotkut asiat ovat muille niin selviä, etteivät kaverit heti edes ymmärrä miksen osaa jotain "helppoa" laskua. Ja opettajasta ei ole mitään apua, joten joudun googlailla kaiken aivan perusteista asti itse. Ensimmäisestä testistä pääsin läpi nipin napin 15/30 ja toisesta sain 13/30, eli jäi kahdesta pisteestä kiinni. Loppukoetta odotellessa... Not.

Toinen viholliseni on managerial accounting, jonka midterm oli elämäni ensimmäinen hylätty koe. En vain ymmärrä, miten voi olettaa, että joku osaa ulkomuistista kaiken normaalin kurssisisällön + kuinka tehdä joku 8 erilaista budjettia ja 7-vaiheisen statement of cash flown. Aasialaiset tosiaan ovat ulkoaopettelun mestareita, mutta onko tuo muka mahdollista heillekään? Näiden kahden ongelmakurssin takia myös muut kurssini ovat kärsineet kun ei hirveästi ole ylimääräistä motivaatiota käytettävänä opettelemaan esim japania vapaa-ajalla. En jaksa odottaa, että tämä jakso on virallisesti ohi kokeiden jälkeen!

Tourism-ope ehdotti itse kuvaa :D

Varmaan selvin kehitykseni tämän vuoden aikana on ollut esiintymistaidossa. Meillä on jokaisessa kurssissa vähintään yksi esitelmä, joten on tullut roppakaupalla kokemusta lyhyessä ajassa ja hassua huomata, miten sitä vaan tulee luonnollisemmaksi puhujaksi esitelmä esitelmältä. Muistan, kuinka kauhuissani olin lukiossa, jos meille ilmoitettiin, että kurssiin sisältyy esitelmä. Nyt tiedän, että tulen pitämään esitelmän 7-10 kertaa puolessa vuodessa ja vieläpä englanniksi. Vaikka meille kaikille englanti on vieraskieli, olen selvää parhaimmistoa, minkä takia tarjoudun yleensä esittelemään sen pätkän, joka tuntuu muille hankalimmalta. Enpä olisi koskaan uskonut, jos minulle olisi tämä kerrottu kaksi vuotta sitten.

Alle euron jälkkärit ruokalassa <3

Ennen Macauhun tuloa vannoin aikovani olla hikari. Matikka ja accounting eivät ehkä suju aivan loistavasti, mutta muuten olen kyllä aika hyvin pitänyt tästä uhkauksesta kiinni; panostan kaikkiin kurssitöihini 120%, tourismissa sain jopa palkinnon minulla ollessa kurssin parhaat pisteet ja semester-projekteissa korjailen muiden jäsenten kielioppia vielä viimeisenä yönäkin ihan vain jotta raportti olisi mahdollisimman täydellinen. Kaveriporukassani naureskellaan taidolleni pidentää mitä vain tekstiä huomattavasti ja usein projekteissamme saankin olla kirjoittelemassa kaikenlaista shaibaa yrityksen taustasta ja "target marketista" siihen, mitä upeaa nyt opimmekaan kyseisestä työstä. Akateemiset kirjoitustaidot ovat yllättäneet minutkin, mutta jostain sitä tekstiä vain kumpuaa.

Ryhmäkuva computer-open kanssa. Puolet luokasta laiskotteli jopa
viimeisenä päivänä ja pukeutui urheilu-uniformuun

Ennen Macauhun muuttoa jännitti tietysti hirveästi, teinkö oikean päätöksen koulua koskien. Vaikka ulkomailla ja varsinkin aivan erilaisessa maassa opiskelu tuovatkin omat vaikeutensa mukanaan, olen todellakin tyytyväinen, että tulin tänne. En pelkästään opiskele uutta alaa, mutta myös opin itsestäni ja elämästä uusia asioita ihan vain ulkomailla asumisen takia. Välillä ärsyttää ihan kaikki mahdollinen koulun epä-suomalaisesta opetuksesta epäkypsiin luokkalaisiin, Macaun pienuuteen ja kanttonin kieleen, mutta loppujen lopuksi olen onnellinen täällä. En edes voisi kuvitella opiskelevani missään muualla ja hassua ajatella, että 1/4 yliopistosta on jo käyty. Innolla odotan jo syksyllä koulunpenkille palaamista, vaikka sitä ennen onkin vielä edessä hirveä koerupeama (opiskelen joka päivä 6x 45 min + 15 min tauko...), kesäharjoittelu (jonka järjestely ei mennytkään ihan kuin strömsöössä, mutta siitä lisää kun kuviot selkeytyvät - toivottavasti) ja Suomessa vietettävä kesäloma. Heinäkuussa voisi sitten oikeasti olla jo kesä, jookos Suomi?


Pääsin ensimmäistä kertaa toimimaan oppaana Macaussa kun Pekingistä saapui vihdoin vieraaksi poikaystäväni Dave. Hän vietti täällä viisi päivää ja tiedoksi kaikille, jotka väittävät, että Macaun näkee päivässä tai kahdessa, edes viisi päivää ei riittänyt todellisen macaulaisen kokemuksen antamiseksi. Joten siitäs saatte. Macau on ehkä pieni, mutta älä aliarvioi sitä.

 
Ensimmäisenä aamuna suunnattiin bussilla katsomaan Macaun varmaan tunnetuinta nähtävyyttä, Ruins of St. Paul's:ia (ylläoleva kuva). Koska lähdettiin liikkeelle vasta puolenpäivän aikoihin, oli nälkä jo kova ja päätettiin napata ranskalaisesta leipomosta, Elyseestä, eväät kouraan. Juuri kun lähdettiin jatkamaan matkaa, käännyin yhdestä kulmasta ja päädyin kadulle, jonka sijaintia olen pähkäillyt koko Macaussa asumiseni ajan! Juurikin tällä samaissa kadulla nautin aamupalaa viime vuoden kiinan kiertely -reissun Macau-stopilla ja olihan sitä pakko taas istahtaa portugalilaisen Caravela-kahvilan terassille, vaikka eväät olikin jo ostettu. Caravelassa istuessa tuntuu kuin olisi Etelä-Euroopassa ja tällä kertaa se oli täynnä portugalilaisia vain vahvistamassa fiilistä.
 

Aamupalan jälkeen matka jatkui kirkon raunioille ja sieltä viereiseen puistoon, jonka uumenista löytyikin linnake (?). Ylhäältä pääsi katsomaan Macaun maisemia, ei ehkä ihan parhaita sellaisia, myönnettäkööt, mutta kuitenkin. Vieressä olisi ollut myös Macau Museum, mutta se ei herran mielenkiintoa saavuttanut, joten jatkoimme jalkaisin Lou Lim Ioc -puutarhaan. Siellä pääsee todellisiin Kiina-fiiliksiin ja lammessa uiskentelevia kaloja ja kilpikonnia jaksaisi tuijotella ikuisuuden. Täältä olisin vielä käynyt vuorella sijaitsevassa Guia Lighthousessa, jossa en ole vielä ehtinyt (lue: "ehtinyt") edes itse käydä, mutta koska näkyvyys ei ollut mikään paras, päätimme lähteä hotellille lepäämään ja odottamaan nälän saapumista.

 
Meidän hotelli, Sheraton, sijaitsi Macaun kasinoiden pääkadulla ja siellä riitti viihdykettä itsessäänkin. Venetinianin Venetsiaa mukaileva kauppakatu on must, mikäli haluaa shoppailemaan, sieltä löytyy luxusbrändejä, mutta myös perus Stradivariukset, Pull&Bearit, H&M:t ja Zarat. Monilla kasinoilla on enimmäkseen vain kalliita merkkejä, mutta Venetinianissa ja Galaxyssa käyvät paikallisetkin ostoksilla. Ja kyllä, Macaussa kasinot ovat ostareita :D

Itse kasino-kasinoille ikäraja on 21, joten en sinne kolmea kuukautta ali-ikäisenä päässyt. Kaikille tarpeeksi vanhoille suosittelen käyntiä ihan kokemuksen takia, mutta en todellakaan suosittele pelaamaan kaikkia säästöjä. Harvoin kukaan kasinoilla oikeasti rikastuu. Dave kävi pelailemassa ilman minua ja hävisi kaiken (, mutta viimeisenä päivänään minun ollessa koulussa palasi taistelutantereelle ja voitti kaiken takaisin + vähän extraa).


Kasinoilla ravintoloiden hintatasot (jopa Mäkkärin!) ovat korkeampia, joten niillä ei välttämättä kannata ruokailla. Kävelymatkan päästä löytyy Taipa Village, joka itsekin on turistialue, mutta huomattavasti aidompi ja halvempi kuin Cotai Strip. Kuvan erikoinen musta pizza löytyy suosikistani, Cafe Kokorosta / Nova Kokorosta, josta ei kyllä saa paikallista ruokaa, mutta mikäli vaihtelua halajaa, sinne kannattaa suunnata.

Taipa Villagesta löytyy kirjavien talojen muodostamia pikkukujia, joiden varsilla on ravintoloita, pikkukauppoja ja jälkiruokapaikkoja. Pääturistikadulta, Rua do Cunhalta, voi ostaa tuliaisia ja paikallisia herkkuja. Koi Kei Bakery on hyvin suosittu ja melkein joka toisella kiinalaisella turistilla onkin sen pussi kädessään, tulet Macaussa huomaamaan hyvin pian. Itse ostin sieltä tuliaisia Suomeen ja hyvin menivät kaupaksi.

 
Toinen portugalilainen alue löytyy Coloanesta, jonne käskisin jokaisen turistin käymään. Coloaneen kestää busseilla yllättävän kauan, mutta taxilla sinne huristi Cotailta kymmenisessä minuutissa. Coloanessa voi kanssa kuluttaa aikaa ihan vain kävelemällä, mutta älä todellakaan lähde ennen kuin pysähdyt Lord Stow's Bakeryyn! Tämä leipomo on Macaun must-kohde ja sieltä saa parhaat egg tartsit. Piste löytyy kyllä Rua do Cunhaltakin, mutta tämä on se originaali leipomo. Leivoksia voi syödä ulkona veden yli Kiinaa tuijottaen. Kuinka lähellä, mutta silti niin kaukana. Kaksi eri maailmaa tuijottavat toisiaan joen yli. Toisessa on facebook, toisessa ei.

St. Francis Xavierin keltaisen kirkon ympärillä on monia meriruoka-ravintoloita, joihin ensimmäistä kertaa istahdin Daven kanssa. Hinnat olivat normaalia kovemmat, mutta suomalaiselle eivät mitkään päätähuimaavat.


 
Yksi paikka, jonne olen jo pitkään halunnut, on A-ma cultural village. Se sijaitsee vuorella pandapuiston vieressä. Taxilla meiltä veloitettiin 30€ ylösajosta (!!!!), joka ei kestänyt ainakaan viittätoista minuuttia pidempään. Alhaalta bussipysäkin ja näyttävän kaaren läheltä menee puolen tunnin välein ilmainen shuttle bus ylös. Olisi kannattanut hyödyntää... Alas sentään tulimme sillä. Vuorelle voi toki myös kiivetä, mutta sanottakoon, että Macaussa on 3/4 vuodesta hyvin kostea ilmasto ja hiki tulee nopeasti.

Temppelialue oli aika pieni ja takaosa remontissa, mutta oli se näkemisen arvoinen. Jos vielä jatkaa matkaa aivan huipulle, minne autot eivät pääse, näkee A-ma -patsaan (jos en muista ihan väärin, maailman suurimman sellaisen). A-ma -jumalar on merimiesten ja kalastajien suojelija ja Macaun "pääjumala" (?). Itse asiassa juuri A-man takia Macaun nimi on Macau, portugalilaiset kun kysyivät paikallisilta, minne he olivat saapuneet, mutta paikalliset luulivat heidän kysyvän temppelin nimeä (kanttoniksi A-ma on Maa Gok). Näin ainakin legenda kertoo.


Cultural Villagen käyntiä ennen tai jälkeen kannattaa todellakin käydä pandapuistossa. Sisäänpääsy maksaa vain n. 1,2€ ja sillä pääsee näkemään onnellisia pandoja. Pekingin eläintarhasta on kuullut paljon huonoa pandojen osalta, mutta täällä ainakin ne vaikuttivat hyvin iloisilta oloonsa. Puistossa asustelee kaksi aikuispandaa ja heidän viime vuonna syntyneet poikasensa. Kaksoset ovat esillä vain kaksi tuntia päivässä ja meidän käydessä tämä aika oli 14:30-16:30. Satuimme paikalle juuri puoli kolmelta aivan sattumalta. Pandojen lisäksi siellä on punapandoja, apinoita ja joitain muita eläimiä, mutta emme jääneet niitä tarkemmin tutkimaan. Pandat veivät kaiken huomion.

Huom. Puisto on kiinni maanantaisin.

 
Entäpäs dim sum? Etelä-Kiinasta ei voi lähteä syömättä dim sumia, eikä Macau todellakaan ole poikkeus. Me kävimme kahdessa eri dim sum -ravintolassa, Zhen Dim Sumissa (ylempi kuva) ja Tim Ho Wanissa. Halusin molemmista hienot kuvat, joissa näkyisi kaikki annokset, mutta ei itseään pysty hillitsemään kun ne pöytään valuvat yksi kerrallaan...

Zhen Dim Sumissa olen käynyt ennenkin ja ai että se onkin hyvää, todellakin lempparini. Tim Ho Wan ei yltänyt ihan samalle tasolle, mutta ei siinä mitään huonoa sinäänsä ollut. Dim sumin tilaaminen voi olla varsinainen lottoamiskokemus turistille, sillä yleensä ravintoloissa on vain paperilappu, johon kiinankielisten nimien viereen pitää kirjoittaa, kuinka monta annosta kyseistä ruokaa haluaa. Joissain paikoissa on kuvallisia menuja, mm. Zhen Dim Sumista sellaisen sain tällä kertaa, mutta aiemmin en ole saanut. Jos haluaa todellisen kanttonilaisen kokemuksen, kannattaa kokeilla kanan jalkoja (alemman kuvan vasen ylänurkka). Itse en ole vielä uskaltautunut moiseen ja tuskin koskaan tulenkaan. Pysyttelen mielelläni turvallisissa, kesyissä vaihtoehdoissa.

Vielä olisi viiden päivän jälkeen ollut vaikka mitä nähtävää ja häpeäkseni joudun myöntämään, etten vielä yhdeksän kuukaudenkaan jälkeen ole käynyt kaikkialla. Ehkäpä jonain päivänä, ehkäpä jonain päivänä...